Kent Göransson: ”On vaikea katua mitään heti pelin jälkeen”

Ruotsin päävalmentaja Kent Göransson näki pienet hetket pelin ratkaisijana.
- Pikku seikat olisivat voineet kääntää pelin toiseen suuntaan, sanoo Göransson ottelun jälkeen.


- Jaksamisen kanssa meillä ei ollut tänään mitään ongelmia, olemme hyvässä kunnossa. Emme kuitenkaan päässeet irti suomalaisten merkkauksista. Peli oli kova, Göransson sanoo.
- Viimeiset 15 minuuttia pelaamme periaatteessa yhtä maalia kohti, mutta Suomi saa vaarallisia vastaiskuja.
Ykkösketjua, joka päästi sisään kolme Suomen maaleista, Göransson ei erityisesti tappiosta syytä.
- Heidän hyökkäävä pelinsä oli loistavaa, mutta heillä ei ollut tänään onni puolellaan. Tapahtui pieniä asioita ja yksilövirheitä, jotka johtivat Suomen maaleihin.  
Göranssonin mukaan pelin, ja valmennuksen, kritisointi vaatii aikaa.
- On vaikea katua mitään nyt heti ottelun jälkeen. Ajan täytyy saada kulua, ja sitten voimme analysoida peliä tarkemmin.
Päävalmentaja näkee kuitenkin yhden asian missä he epäonnistuvat.
- Tänään emme yksinkertaisesti riitä.

Hanna Sihlman

Katso kuvagalleria