
Suvereenisti kisoissa edenneet Ruotsi ja Sveitsi ovat napsineet kisoissa pelkkiä voittoja. Molemmille joukkueille on kyseessä käytännössä ensimmäinen todellinen haaste. Paremmin pelikurinsa ja hermonsa piti kuitenkin Ruotsi. Ottelu päättyi numeroihin 3-2 (1-1, 1-0, 1-1) ja Ruotsi eteni finaaliin Suomen vastustajaksi.
Ensimmäinen erä ei olisi voinut huonommin Sveitsiltä alkaa, sillä Simon Bichsel otti jäähyn ajassa 0.30. Ruotsi ei kuitenkaan mainioista tilanteista huolimatta onnistunut, vaan Sveitsi taisteli alivoiman hienosti. Ottelun ensimmäinen erä eteni yllättävän tasaisissa tunnelmissa. Molemmilla joukkueilla oli tilaisuus ottaa johtopaikka haltuun. Maalinteon erässä ja samalla pelissä aloitti Ruotsin Magnus Svensson tyylikkäästä vastahyökkäyksestä. Pelin hengen huomasi hyvin, sillä laukaisuja peitettiin vielä kärkkäämmin kuin aikaisemmin ja peli oli todella fyysistä. Ajassa 15.53 Ruotsin Mattias Wallgren otti jäähyn estämisestä, ja Sveitsi kuittasi. Ajassa 17.44 Simon Stucki täräytti pallon komeasti verkkoon rannelaukauksella. Sveitsi sai tästä selkeästi voimia erän loppuun ja se taisteli tyylikkäästi Ruotsin kanssa. Toiseen erään mentiin lukemissa 1-1.
Toinen erä lähti liikkeelle siitä mihin ensimmäinen jäi. Sveitsi tuli Ruotsin päälle välillä erittäin kovaa ja toisen erän alkuun sveitsiläiset tuhlasivatkin muutaman potentiaalisen maalipaikan. Toisessa erässä ei pahemmin nähty molemmilta joukkueilta tutuksi tullutta organisoitua hyökkäämistä, vaan erä eteni päästä päätyyn. Sveitsi hoiti tilanteita omassa päädyssä huonosti ja Ruotsille tarjottiin mahdollisuutta tasoittaa ottelu. Laukaukset olivat kuitenkin erikoisen huonolaatuisia ja Sveitsi selvisi säikähdyksellä. Sveitsi piti erän puolenvälin jälkeen palloa todella pitkään ja loi hyviä maalipaikkoja, mutta kun Ruotsi sai pallon riistettyä, seurasi erän ensimmäinen ja viimeinen osuma. Mattias Helgesson laittoi pallon reppuun maalin edestä ja numerot 2-1.
Kolmas erä alkoi Sveitsin kannalta heikosti, sillä ajassa 41.36 maalintekijä Stucki otti jäähyn mailan nostamisesta. Ruotsi ei kuitenkaan saanut laitettua palloa maaliin jäähyn aikana ja lukemat säilyivät numeroissa 2-1. Ajassa 52.14 Sveitsille tarjottiin todella herkullista paikkaa nousta ottelussa tasoihin. Ruotsin maalia siirrettiin Sveitsin maalintekotilanteessa ja tästä seurasi rangaistuslaukaus. Sveitsin maalin syöttäjä Matthias Hofbauer astui laukaisemaan, mutta ruotsalaisvahti Patrik Jansson veti pidemmän korren.
Tilanteesta seurasi tietysti myös ylivoima Sveitsille, ja ajassa 53.59 Areena räjähti. Sveitsin ylivoimaa pyörittänyt Markus Gerber ampui ja Emanuel Antener ohjasi maalin edestä. Kovin kauaa ei Sveitsi ehtinyt juhlia, sillä Daniel Calebsson laittoi lättysyötön kentän toiselle laidalle ja Mattias Samuelsson laittoi pallon ilmasta sisään ja pelitilanne 3-2. Tässä vaiheessa Ruotsi alkoi näyttää millä tavalla tulee pelata johtotilanteessa, eikä Sveitsi tahtonut saada palloa pois ruotsalaisilta. Sveitsi otti maalivahdin pois kun noin minuutti oli pelaamatta, mutta tämä ei enää auttanut, vaan Ruotsi vei ottelun numeroin 2-1 ja eteni finaaliin Suomea vastaan.
Ruotsin valmennustiimin jäsen Conny Svensson:
- Oikeastaan en ollut yllättynyt Sveitsin hyvästä pelistä. Emme saaneet pelaajia niin rauhallisiksi kuin olisimme halunneet ja tämän vuoksi peli oli hieman vaikea. Puolustusta pitää vielä parantaa huomiseksi. Kaksi maalia omiin oli OK suoritus, mutta huomenna pitää olla parempi ja vahvempi.
Maalivahti Patrik Jansson jatkoi Svenssonin kanssa samalla linjalla lepsuilusta:
- Me pelaajat emme totelleet taktiikkaa täysin. Emme juosseet tarpeeksi ja meidän pitää olla aggressiivisempia huomenna.
Teksti: Elias Pekkala
Katso kuvagalleria