Pronssiottelu Tshekki - Sveitsi

Tshekki voitti pronssia kukistamalla Sveitsin 9-3 (0-0, 4-2, 5-1). Mitali on Tshekin toinen salibandyn MM-historiassa.

Molemmat joukkueet aloittivat ottelun varovaisesti. Ensimmäisen erän osalta tilastot kertovat paljon. Ei maaleja, ei rangaistuksia. Tshekin ykköskentän Ales Zálesný tarjoili Martin Ostranskýlle paikan ottelun avausmaaliin, mutta Ostranskýn huono osuma palloon tyhjän maalin edessä säästi Sveitsin takaiskulta. Samalla kaksikolla oli vielä toinen maalintekopaikka aivan erän lopussa, mutta tauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toisessa erässä peli vapautui ja Tshekki pääsi käyttämään sveitsiläisvirheen hyväkseen erän alussa. Emanuel Antenerin hutilaukaus tarjosi Tshekille vastahyökkäyksen jonka Milan Fridrich päätti viimeistelemällä ottelun ensimmäisen maalin. Sveitsin Simon Stucki kuittasi tilanteen kolmen minuutin päästä vahvalla rystylaukauksellaan.

Äänekkäät tshekkiläiskannattajat luulivat jo siirtyvänsä takaisin johtoon, mutta Matej Jendrisakin maalivahdin alueelta viimeistelemä maali hylättiin. Sen sijaan johtoon siirtyi Sveitsi Matthias Hofbauerin maalilla. Tasan kahden minuutin päästä ylivoimalle päässyt Tshekki sahasi Sveitsin nelikon hajalle poikittaissyötöillä ja tasoitti ottelun Milan Garcarin maalilla. Thomas Chrapekin maalit takasivat kuitenkin Tshekille kahden maalin johdon kun peliä oli pelattu kaksi ensimmäistä erää.

Kolmannessa erässä Tshekki latoi paikoistaan kovalla prosentilla maaleja. Sen kasvatettua johtoaan, Sveitsi nosti linjansa korkealle, mikä avasi Ostranskýlle ja kumppaneille mahdollisuuden moneen vaaralliseen ja tehokkaaseen vastahyökkäykseen.

Aikalisä ja maalivahdin poisottaminen eivät auttaneet väsyneen näköistä Sveitsiä. Martin Richter ja Tomás Sladky maalasivat vielä tyhjään verkkoon muuttaen loppulukemat hieman tuoretta pronssimitalisti Tshekkiä mairittelevaksi.

Teksti: Sakari Ilkka

Katso kuvagalleria